Perjantai, 29. maaliskuuta 2024

Malta Gaming Authority (MGA) toteaa: rahapelaamisella on kansantaloudelle virvoittava vaikutus

Julkaistiin 1. päivä marraskuuta 2018

Malta Gaming Authority, lyhyemmin MGA, perustettiin Italian ”alapuolella” sijaitsevalle saarivaltiolle sen jälkeen kun peliteollisuus ryhtyi painottamaan kivijalkaliikkeissä operoimisen sijaan Internetiä. MGA:n toimialoihin kuuluu erityisesti viisi asiaa: 1) instanssi varjelee haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä, kuten alaikäisiä, 2) valvoo pelaajien etuja, 3) edesauttaa vastuullista pelaamista turvallisessa ympäristössä, 4) seuraa pelien ja pelilaitteiden toimivuutta, sekä 5) pitää pelit laillisina.

Heinäkuun alussa MGA julkisti vuosiraportin edellisen toimintakauden aikana tehdyistä havainnoista. Raportin avulla MGA haluaa näyttää minkälaisia muutoksia on tapahtunut esimerkiksi maltalaisten pelilisenssien tuotoissa. Lisenssejä myönnetään esimerkiksi eurooppalaisille nettikasinoille. Osalla niistä menee niin hyvin, että ne tarjoavat uusille pelaajille houkuttelevat netticasinobonukset.

Vuosiraportin mukaan MGA keräsi vuoden 2017 loppuun mennessä noin 66,3 miljoonaa euroa erilaisten pelilisenssien kautta, sekä erilaisten peliverojen ja hallinnollisten kulujen kautta. Verrattuna vuoden 2016 tulokseen, oli edellisvuosi Maltan kansantaloudelle myönteisempi, sillä kasvua edeltäneeseen vuoteen nähden oli kuusi prosenttia — noin 3,7 miljoonaa euroa.

Suora rahainjektio Maltan kansantaloudelle oli kuitenkin peliteollisuuden työllistymisvaikutus, sillä vuoden 2017 puolella Maltalla työskenteli päätoimisesti rahapelaamisen parissa 9800 henkilöä.

Vuosiraportin yhteydessä summattiin myös, että MGA suoritti edellisen vuoden aikana kattavan selvityksen siitä millä tavalla kryptovaluutat voivat vaikuttaa maltalaisten jokapäiväiseen elämään. Maltan pelivalvontaviranomaiset katsovat kryptovaluuttojen edustavan niin sanottua disruptiivista ilmiötä, siis sellaista ilmiötä, joka voi muuttaa yhteiskuntaa merkittävällä tavalla. MGA:n kannalta ymmärrettävästi kiinnostavimmat piirteet kryptovaluutoissa ovat, kuinka varjella kuluttajia, estää kyseisen teknologian käyttäminen rikollisiin tarkoituksiin, ja turvata Maltan viranomaisvalvonnan mainetta.

Malta Gaming Authorityn pääjohtaja Heathcliff Farrugian mukaan vuosi 2017 oli luultavasti heidän virastolleen kaikkien aikoje njännittävin. Heillä oli paljon tekemistä etenkin kun Maltan parlamentti otti käyttöön uuden pelaamisen liittyvän lakipykälän. Pykälä vahvistaa MGA:n asemaa. Sillä pyritään myös virtaviivaistamaan pelilisenssien hakemusten käsittelyä. Samoihin aikoihin astui voimaan Euroopan Unionin koostama, järjestyksessä jo neljäs, rahanpesun vastainen direktiivi. EU:n direktiivillä puolestaan pyritään estämään sopupelien järjestäminen ja tiivistämään jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä.
Mitä Suomi voi oppia Maltalta?

Rahapelaaminen edustaa Maltalla jo maan kolmanneksi tärkeintä taloussektoria. Sillä on sekä merkittävä työllistävä että taloutta piristävä vaikutus. Vuonna 2015 pelaaminen toi valtion rahakirstuun, siis bruttokansantuotteeseen, 900 miljoonaa euroa, vuonna 2016 se oli jo 1000 miljoonaa (1,0 miljardia) euroa, ja vuonna 2017 potti oli kasvanut 1100 miljoonaan (1,1 miljardiin) euroon.

Uutisen julkaisi Petri I., ja juttua muokattiin 20. lokakuu 2021 (siis 891 päivää sitten).