Perjantai, 29. maaliskuuta 2024

William Hill Bingon mukaan britit uskovat onneen

Julkaistiin 26. päivä lokakuuta 2011

William Hill Bingo järjesti Britanniassa maanlaajuisen kyselyn, jossa selvitettiin uskovatko britit onneen. Tulokset ovat yllättävät. Niiden mukaan peräti 69 prosenttiyksikköä vastaajista uskoo onneen ja loput 31% eivät ole vakuuttuneet sellaisen asian olemassaolosta. Kyselyssä kävi ilmi, että erityisesti Irlannin pohjoisalueen ihmiset ovat onniuskovaisimpia. Toisaalta skotit ovat tämän asian suhteen epäluuloisimpia.

Kyselyssä selvitettiin onnen olemassaolon lisäksi taikauskoisuutta. Sen mukaan 57,5 prosenttiyksikköä Iso-Britannian kansalaisista ei ole millään muotoa taikauskoisia, mutta peräti lähes 40 prosenttia vastaajista välttelee tikapuiden alta kävelemistä. Vastaajista 0,8 prosenttia kertoo pitävänsä kaninkäpälää taskussaan. William Hill Bingo kasvattaa englantilaisten uskoa onneen tarjoamalla yhdelle britille uuden auton jokaisena lokakuun päivänä.

Uutisen julkaisi Petri I., ja juttua muokattiin 26. lokakuu 2011 (siis 4538 päivää sitten).